Rakennuslautakunnan puheenjohtaja Raimo Huhtanen.

Puutarhakadun länsipäässä sijaitseva iäkäs puinen asuintalo menee purkuun, vaikka Turun museokeskus ja rakennustarkastaja Reima Ojala ovat vastustaneet TVT Asunnot Oy:n anomaa purkulupaa. Turun rakennuslautakunta päätti torstaina Ojalan ehdotuksen vastaisesti myöntyä anomukseen.

Ratkaisu syntyi Kalevi Koivuluhdan (kok) ehdotuksesta äänin 10–3. Enemmistössä olivat kokoomus, Sdp, Vasemmistoliitto, kristillisdemokraatit ja Perussuomalaiset. Ojalan hylkäävää päätösesitystä jäi tukemaan vain vihreiden kolmikko.

Puutarhakatu 41:ssä sijaitseva hirsirunkoinen rakennus on vuosilta 1906–1907. Yhdeksän asunnon talo vaurioitui pahasti toukokuussa 2011 riehuneessa tulipalossa.

Punakukko ei riehunut tontilla ensimmäistä kertaa, sillä aivan samanlainen vieressä sijainnut talo vaurioitui pahasti vuonna 1979. Se purettiin yhdeksän vuotta myöhemmin. Vuosi sitten sattuneen palon jälkeen ehjänä on enää neljän asunnon puutalo Puutarhakadun varrella.

Palotalon omistaja, Turun oma vuokrataloyhtiö TVT Asunnot on korostanut, että rakennus on käytännössä korjauskelvoton. Suojelu- ja remonttivaatimuksia on taas pönkittänyt se, että talolla on suojelumerkintä voimassa olevassa asemakaavassa.

Katselmus vaati hengityssuojaimia

Torstainen ratkaisu syntyi sen jälkeen, kun rakennuslautakunta teki katselmuksen palotalossa. Toimitusjohtaja Teppo Forss ja muut TVT Asunnot Oy:n edustajat esittelivät päättäjille repsottavia kattoja, irronneita ovia, hiiltyneitä hirsirakenteita ja lattioilla kimmeltäviä vesilammikoita.

Home tuoksui. Päättäjille ja tiedotusvälineiden edustajille jaettiinkin etukäteen hengityssuojaimia.

– Taloa ei millään saa turvalliseksi ja terveelliseksi, Forss vakuutti.

Toimitusjohtaja muistutti, että vaurioitunut talo on vaarallinen. Tiettävästi rakennuksessa on palon jälkeen vierailtu luvattomasti.

TVT Asunnot on jättänyt Turun kaupungille anomuksen tontin asemakaavamuutokseksi.

– Meillä ei ole vielä tarkempia suunnitelmia. Asemakaavaan halutaan merkintä, jonka mukaan alue soveltuisi asuinkäyttöön ja mahdollisesti päiväkotikäyttöön, Forss kertoo.

Teksti: Jari Heino, TS

Sivustolla ovat päässeet ääneen blogien muodossa niin alueen kirkkoherra, portsalaiskoira, partiolaiset kuin pubin työntekijät ja asiakkaatkin. Kolumnien muodossa kortensa kekoon ovat kantaneet alueella asuva rouva, joka kertoilee maailmasta näkövammaisen ja opaskoiran näkökulmasta sekä taloyhtiö Jalon saunaremonttia puuhaava porukka.

Pihasaunan Jalostus-blogia kirjoittanut Sari Raunell kertoo, että sivusto on ollut hänen mielestään monipuolinen ja kiinnostava.

– Olen mielenkiinnolla lukenut, katsellut ja kuunnellut kaiken. On ollut mukavaa itse osallistua tekemiseen. Tulipa tehtyä kolme kuukautta jokaviikkoinen juttu, Raunell muotoilee.

Hänen mukaansa blogiin olisi syntynyt lisääkin tekstiä Jalon elämästä.

– Ruokajuttuja olisimme olleet myös valmiit tuottamaan, mutta into jotenkin loppui, kun kuulimme sivuston lopettavan, sanoo Raunell.

Innostuneet tekijät kantavana voimana

Portsa on tarjonnut monenlaista kuvallista haastetta ja antia asukkaille sekä valokuvauksen ja journalismin opiskelijoille. Alueesta kiinnostuneet lukijat ovat päässeet lähes viikoittain katsomaan kuvareportaaseja ja videoita eri aiheista.

Portsa-kaupunginosauutissivuston tekijöistä on hitsautunut kiinteä porukka, jotka ovat tavanneet toisiaan kuukausittain. Moni sivuille kirjoittanut ja alueella asuva henkilö on kertonut, että he ovat oppineet paljon uutta kotialueestaan ja sen historiasta.

–Portsa-kaupunginosasivustolle kivaa oli kirjoitella ja kuvata. Opin paljon uutta Portsan alueesta, kertoo journalismiopiskelija Janne Riikonen.

Jasmi Kuusiston mielestä Portsan parissa kulunut puolivuotinen on ollut mielenkiintoista, erittäin opettavaa ja antoisaa.

– Harmittavaa oli, ettei aika riittänyt enempään. Olisin halunnut tuottaa juttuja paljon, paljon enemmän, mutta opinnot ja toiset työt veivät liikaa aikaani.

Kuusiston mukaan Portsan teko on ollut arvokas kokemus ja yhteisön kannustus on innostanut jatkamaan kirjoittamista ja kuvaamista.

Tämä on Portsa-kaupunginosauutissivuston viimeinen julkaisu. Kiitos kaikille mukana olleille!

TS 

Läpi käytiin niin uutisen kuin repparin teko sekä henkilöhaastattelu ja selostus. Lisäksi perehdyttiin kolumnin ja pakinan saloihin. Myös muistokirjoituksen tekoa harjoiteltiin. Kaiken  kattava kurssi. Kun huomasin ilmoituksen, jolla haettiin Portsa -sivuille kirjoittajia, olin innokas kokeilemaan taitojani. Halu tuoda näkövammais- ja opaskoiratietoutta tunnetuksi ihan omalla suulla, oli myös yksi lisäpointti!

Se, miten olen onnistunut asiassa, on täysin lukijoiden arvioitavissa. Kirjoittelun myötä Portsa on tullut minulle tutuksi kuin uusi ystävä. Varsinkin alueen historiaa käsittelevät jutut luin tarkkaan ja moneen kertaan! Jotain olen ennestään tiennyt, mutta suurimmassa osin kirjoituksista on ollut minulle uutta tietoa. Löysin myös Portsa ry.n sivut, joista niistäkään minulla ei ole ollut aijempaa tietoa.

Kirjoittajatapaamisissa olen saanut kuulla paljon faktatietoa Portsasta kuin myös, olen tavannut uusia mukavia ja iloisen positiivisia ihmisiä. Eipä ole juuri valitusta ja nurinaa joutunut lukemaan sivustolta, vaan kaikki jutut on ilolla kirjoitettu.

Tähän mennessä olen asunut Portsassa 23 vuotta, mutta tämän sivun myötä olen  asvamassa tosi portsalaiseksi.

Niin, 31.03 on sitten se viimeinen juttujen julkaisupäivä. Harmi todella, sillä kesä on täynnä tapahtumia, jotka varmasti saavat sormet syyhyämään näppiksille ja runosuonen laulamaan.

Kaikkea emme kuitenkaan menetä. Jäähän Portsa olemaan, entistä ehompana ja tunnetumpana: sen kadut tallattaviksi, pihat ihasteltaviksi ja liikkeet kutsuviksi Portsalaisten ja muidenkin astua sisään ja piipahtaa kiireettömään aikaan.

Ja tietenkin! Me Portsalaiset jäämme ja pysymme niin kauan kuin yksikin kivi Portsassa on paikoillaan.

Marita Vainio, portsalainen

Anja Viitanen liikuttui kertoessaan nuoruudestaan.

Portsakotiin tultuamme minut ohjattiin Anja Viitasen kanssa samaan pöytään. Istuuduin häntä vastapäätä. Ymmärsin, että olin liian kaukana kommunikoidakseni hänen kanssaan kunnolla. Päätin kuitenkin reipastua ja yrittää.

Kysyin Viitaselta, mitä uskonto merkitsee hänelle.

– Aivan kaikkea, hän vastasi kyynelten kohotessa hänen silmiinsä.

Tunsin kalpenevani, kun näin kuinka hauras hahmo edessäni alkoi täristä, ja kysyin, tahtooko hän minun tulevan istumaan viereensä. Myöntävän vastauksen saatuani siirryin mahdollisimman rauhallisesti. Niinpä pitelin tunnin ajan kädestä herttaista 83-vuotiasta Viitasta, joka kertoi minulle liikuttuneena elämästään ja tunteistaan.

Liikutuin itsekin monesti, itku taisi olla lähimpänä, kun kesken itkuisen hiljaisuuden halasin häntä, ja hän kiitti minua vielä liikuttuneempana.

Viitanen kertoi lapsuutensa lähimmän kirkon sijainneen 15 kilometrin päässä kotoa. Kirkkoon mentiin hevosilla, junalla ja jopa jalkaisin.

- Mummin kanssa sitten käveltiin, Anja kertoo.

Nyökyttelin päätäni tarinan mukana, ja päästin Anjan kädestä irti vain hänen ottaessaan uutta nenäliinaa esille. Huomasin Anjan lapsuuden ja nuoruuden kaipuun, ja rintaani kouristi. Minulle tuli valtava auttamisen halu, joka onneksi helpotti hänen kertoessaan perheestään, lapsistaan ja heidän lapsistaan, jotka vierailevat hänen luonaan.

Jossain vaiheessa Anja sanoi olevansa ”räkänokka” ja hän pahoitteli sitä, että minä joudun kuuntelemaan häntä. Myötätunnon aalto pyyhkäisi ylitseni, ja vakuutin asian olevan päinvastoin. Anja halusi minun kuuntelevan, ja minä tahdoin antaa hänelle sen mahdollisuuden.

Tunnin lopulla halasin Anja Viitasta vielä monesti, ja kiitin häntä tarinansa jakamisesta. Tämän hyvin erilaisen tunnin jälkeen ymmärrän paremmin nuoruudesta nauttimisen merkityksen, ja huomasin, kuinka paljon kuuntelemisen avulla oppii.

teksti: Emma Pyyhtiä, Juhana Herttuan koulun journalismikurssin oppilas
kuva: Ida Valjakka

Viimeistelyä

Vanha vesivaraaja näyttää teknisessä tilassa kuin uudelta. Uudessa sähkötaulussa on pikasulakkeet – entiseen piti hakea sulakkeita lähikaupasta. Paraikaa tehdään viimeisiä sähkötöitä. Miten päin nämä lamput asennetaan? Ulkovalotkin saadaan taas toimimaan hämäräkytkimen kautta. Pientä asennusta harrastetaan.

Koukut löytävät paikkansa. Minne peili kiinnitetään? Tänne pitää hankkia seinäkello. Ja tuulikaappiin kuramatto. Saunaan tarvitaan lämpömittari. Pukuhuoneen penkki on vielä teon alla tai ainakin harkinnassa. Pitäisikö olla lisäksi pinottavia jakkaroita? Jääkaappikin puuttuu vielä. Yksi kerrallaan palat loksahtavat kohdalleen ja tilat näyttävät meidän uudelta pihasaunaltamme!

Saunan henki

Saunamme sydän on aivan mielettömän hieno. Entisessä saunassa kiivettiin lauteille ylös katonrajaan. Hankalaa ellei suorastaan vaarallista lapsille ja heikompikuntoisille aikuisille. Sinne johti kaksi ovea ja lauteita vastapäätä oli kiuas, jonka olisi pitänyt olla tehokkaampi.

Uudessa saunassa on yksi ovi ja sen vastakkaisessa nurkassa pilarikiuas. Yhtenäiselle laudetasolle pääsee yhden portaan kautta. Lapsille voi nostaa ammeen tai vadin vesileikkejä varten kulmalauteiden eteen. Kiuas hohtaa lämpöä koko matkalta, joten nyt pitäisi varpaidenkin lämmetä löylyissä!

Kiitosten aika

Haluan kiittää lämpimästi kaikkia projektissa mukana olleita suunnittelijoitamme ja valvojaamme. Urakoitsija ja ”pojat” tekivät ripeästi hyvää ja huolellista työtä. Suurkiitos, teidän kanssanne oli ilo toimia!

Kiitos naapureille, jotka olitte hengessä mukana, purkamassa tai milloin mitäkin tekemässä. Ilman teidän panostanne moni asia olisi tullut kalliiksi, asian hoito olisi pitkittynyt tai jäänyt hoitamatta.

Vuonna 2042

Elämä on oppimista – tässä vaiheessa tuntuu, että tämäkin projekti on antanut enemmän kuin ottanut. Ja lopputuloshan on käytössä pitkään. Kuka tietää, vaikka jotkut meistä nykyisistä naapureista olisimme seuraavaakin uudistusta tekemässä saunalla. Heti kolmenkymmenen vuoden kuluttua. Se ajatus nauratti meitä purkuhommia tehdessämme.

Rollaattoriin nojaten, käsi tutisten heilutamme lekaa saunalla. Kerromme tarinoita Jalosta vuosien varrelta, esimerkiksi kuinka suuri kulttuuri-ilmapallo päätyi meidän pihaamme. Tai miten kävi meidän ravireissullamme. Saunan edellisestä uudistuksesta tarinoimme monta päivää. Purkuhommien keskellä annamme luonnollisesti neuvoja nuoremmille. Tietenkin, mehän jo tiedämme, kuinka homma tehdään!

Toivotan sinulle ihanaa kevättä ja kesän odotusta! Rohkeutta sauna- tai muuhun remonttiin!

Sari Raunell, portsalainen

Kilparyhmän alkulämmittelyissä mikään lihas ei jää kylmäksi

- Yleensä ihmisillä on sellainen käsitys, että taekwondo itämaisena lajina on jotenkin mystistä, kertoo Budokwai Taekwondon nuorisopäällikkö Roosa Närhi.

Rennon tunnelman kruunaa menevä ja energinen taustamusiikki. Seurassa oppinsa ovat saaneet esimerkiksi Lontoon olympialaisissa Suomea edustava Suvi Mikkonen ja varaedustaja Tanja Pasanen.

Budokwai taekwondo on Suomen suurin taekwondoseura ja sillä on noin 350 jäsentä. Uudet tilat seura löysi saippuacenteristä vuonna 2009.

- Muuton jälkeen jäsenmäärä lähti mukavasti nousuun. Vanhat jäsenet pysyivät kehissä ja saimme täältä lähialueilta, kuten Portsasta uusia harrastajia, kertoo seuran puheenjohtaja Inna Lindgren.

Vuoden 2010 suomen mestari Laura Nipuli vetää kilparyhmän harjoituksia

Taekwondosta on moneksi

Kilpataekwondo jaetaan kahteen lajiin: ottelemiseen ja liikesarjoihin. Kilpailemaan pääsee, jos haluaa, kun on suorittanut keltaisen vyön.

- Taekwondo voi olla yhtälailla kuntoliikuntaa kuin urheilua. Itse asiassa enemmistö lajin harrastajista ei halua kilpailla lainkaan, kertoo Närhi.

Seuralla on harjoitusryhmiä 4-vuotiaista ylöspäin. Sunnuntaisin salilla on perheryhmien vuoro, jolloin järjestetään vanhemmille ja lapsille yhteiset treenit. Harjoitukset ovat lähinnä yleisliikuntaa ja vähän lajiin tutustumista.

- Perheryhmissä käy yleensä vähän päälle kymmenen henkilöä, mutta enemmänkin mahtuisi mukaan, vinkkaa Lindgren.

Lontoon olympialaisiin varasijalla lähtevä Tanja Pasanen antaa patjalle kyytiä

Teksti ja kuvat: Janne Riikonen, journalismiopiskelija

Lopetin minulle sopimattoman hanttihomman. Kävin läpi aivomyrskyn ja tulin siihen tulokseen, että minun pitäisi jaksaa tavoitella unelmiani sen sijaan, että istun rahan takia työssä, joka on minulle kaikkea muuta kuin oikea.

Aloin tehdä töitä unelmieni eteen toden teolla. Kohta olen kurkkua myöten omien tavoitteideni liemessä ja saan nähdä miten minulle käy. Parempi katsoa kuin katua. Jos en yrittäisi, tulisin suremaan kokematta jääneitä asioita vaikka ne eivät lentoon lähtisivätkään.

Keväällä on tapana muuttaa ja sekoittaa koko pääni. Taas kerran. Olen kuin matkalla johonkin ja nautin jokaisesta hetkestä, vaikka kovasti välillä pelottaa.

Tämä on vihoviimeinen blogipostaus täällä. Asioita alkaa ja loppuu, pieniä ja suuria. Mutta mitään uutta ei koskaan syntyisi, jos me itse emme mitään tekisi.

terveisiä Portsasta toivottelee Rouva T

Oikea koukku oikeaan paikkaan

Pienet sisustusyksityiskohdat ovat ajankohtaisia näin remontin loppusuoralla, kuten seinäkoukut. Tarvitsemme yhteensä parikymmentä koukkua vaatteiden ja pyyheiden ripustamista varten. Pieniä, käytännöllisiä, muuhun ilmeeseen sopivia ripustuskoukkuja. Niiden valikoimiseen meni yllättäen runsaasti aikaa. Pinna riitti minulla ja naapurillani juuri ja juuri kahden liikkeen valikoiman läpikäymiseen. Vaihtoehdot olivat mielestämme rumia ja tolkuttoman kalliita.

Tuntui suhteettoman suurelta investoinnilta maksaa koukuista yli kahdeksan euroa kappale. No, kokonaisbudjetti on remontille kymmeniä tuhansia euroja, mutta silti. Lopulta teimme valinnat, vaikkemme olleet niistä kovin vakuuttuneita. Käväisimme lopuksi vielä yrityksen puutarhapuolella katsastamassa kevään kukkatarjontaa, ihan omaksi iloksemme. Ja mitä löysimmekään – alennuspöydällä meitä odottivat pukuhuoneeseen sopivat koukut ja hintaa niillä oli vain pari euroa kappale! Mikä löytö!

Vesipiste ilman allasta

Saunaosaston kompaktiin vessaan päätimme hankkia pienen jalallisen allaskaapin ja altaan hanan kera. Niiden yläpuolelle asennetaan peili. Aika tavanomainen kalustus siis. Kaikki muu löytyi varastosta – paitsi allas ja peili.

Ei hätää, niitä oli tilauslistan mukaan tulossa tämän viikon tiistaina. Naapuri meni noutamaan niitä sovitusti ja sai peilin. Mutta altaan tiedot oli luettu jotenkin pieleen: niitä on tulossa vasta toukokuussa.

Hetkinen! Emme taida odottaa niin pitkään. Liikkeessä luvattiin puolittain, että saisimme altaan mallikalusteesta. Ensin pitää tosin saada toimenpiteeseen osaston vastaavan lupa ja sen jälkeen kutsua rakennusryhmä irrottamaan allas. Tätä kirjoittaessani en vielä tiedä kuinka asiassa käy.

JaloSpa avautuu kesäksi

Pihasaunan edustalla on kalustettu patio, joka on mukavasti suojaisa. Saunomisen lomassa se on erinomainen vilvoitusalue. Patiolle saa mahtumaan isommankin seurueen. Lämpimänä vuoden aikana taloyhtiön oma väki viihtyykin siellä usein yhdessä.

Kesällä meillä on myös pari uima-allasta – isommille ja pienemmille. Viime vuonna taisi olla vielä kolmaskin – kaikkein pienimmille. Sauna patioineen onkin saanut lempinimen spa-alue. Jalon oma viihtymiskeskus siis.

JaloSpan palvelut vain parantuvat tänä vuonna. Turun kaupunki myi alkuvuonna huutokaupalla mm. isoja kiviä, betoniporsaita ja muuta tarpeettomaksi tullutta ainesta. Innostuimme huutamaan Kupittaan vanhan liukumäen taloyhtiölle. Sitä pitää hieman muokata, se on nimittäin parikymmentä metriä korkea. Onneksi meillä on hitsaustaitoisia naapureita, joten liukumäki saadaan sopimaan allaskulmaukseen näppärästi. Kyllä meidän sitten kelpaa!

Sari Raunell, portsalainen

Näytä diaesityksenä

Portsan suurelta kukkulalta aukeaa mahtava kaupunki näkymä. Lumen peittämät katot ja värikkäät rakennukset piristävät muuten värittömän vaaleaa maisemaa. Ensimmäiset pajunkissat pilkistävät kuoristaan kovista pakkasista huolimatta. Ankeaa peltikattoa koristavat komeat jääpuikot.

Kirpeän pakkasilman kipristellessä poskiani, ja lumen narskuessa jalkojeni alla, paistoi aurinko kirkkaana puiden välistä

Junaa odotellessa. Talven teollisuutta.

Pihapuita koristavat valot muistuttavat tähtitaivasta. Vielä joulusta jääneet pikkukuusetkin ovat saaneet uuden tehtävän valojen myötä. Portsan pihojen valot tekevät niistä öisinkin kauniita.

Tekijöinä Juhana Herttuan lukion kuvajournalismin kurssilaiset: Jere Rostedt, Jasmin Hannonen, Salli Ilmanen, Nina Riski, Anniina Simola ja Leevi Hassila

On perjantai-ilta, kello puoli yhdeksän. Kiipeämme valokuvaajan kanssa ylös Mikaelinkirkon portaita. Sisältä ei kuulu urkumusiikkia vaan basson jytkettä.

Olemme menossa Dance+Pray -messuun, jossa jumalanpalvelusta höystää elektroninen musiikki ja tanssiminen on sallittua. Tapahtumasta, erityisesti sen promovideosta, jossa pappi tanssii nuorten mukana teknomusiikin tahtiin, on syntynyt pieni kohu. Jotkut ovat sitä mieltä, että konemusiikki ja ylistäminen eivät sovi yhteen.

- Miksi ihmeessä tuoda seurakuntaan käyttäytymistä, joka on lähtöisin yökerhoelämästä, jossa tapahtuu humalahakuista juomista ja muuta epämoraalista sekoilua? joku kommentoi Kotimaa24-sivuston juttua aiheesta. 

- On hienoa, että  tämä herättää keskustelua ja kiinnostusta. Tuntuu kuitenkin, että suurin osa epäluuloisista ei ole ottanut asiasta kunnolla selvää, pohtii messun tuottaja Kimmo Korpela, jonka yhtye G-Powered esiintyy messussa.

Omien biisiensä lisäksi G-Powered tekee konemusiikkiversioita virsistä. 

- Jumalanpalveluksissa käy harmillisen vähän nuoria. Moni saattaa jättää tulematta kirkkoon sen takia, ettei urkumusiikki kosketa. Halusimme tuoda Dance+Pray -messuun sellaista musiikkia, joka on nuorille tuttua ja helposti lähestyttävää ja jota he muutenkin kuuntelevat. En tunne ketään, joka kuuntelisi kotona urkumusiikkia, Korpela kiteyttää. 

Dancemessu on pyritty järjestämään mahdollisimman viimeistellysti. Musiikista, äänitekniikasta ja valoista huolehtivat ammattilaiset. Valosysteemejä ja muuta tarvittavaa on pystytetty Mikaelinkirkkoon pari päivää. 

Astumme sisään kirkkoon. Valojen ja musiikin perusteella voisi luulla olevansa diskossa tai yökerhossa. Jumalanpalvelus on kuitenkin jo hyvässä vauhdissa. Istun takapenkkiin ja katselen ympärilleni. Alttarilla on kaksi valtavaa valaistua ristiä. On hämärää, vain valonheittimien siniset keilat pyyhkivät kirkon seiniä. Penkeissä istuu paljon nuoria, mutta myös aikuisia ja pikkulapsia. 

Liturgian aikana huomioni kiinnittyy hauskaan videoon, joka pyörii papin puheen taustalla. Kun puhutaan elämän leivästä, animaatiossa käsi voitelee leipää. Video on hieno ja sen tyyli tuo mieleen taideopiskelijoiden työt. 

Sitten mennään jonottamaan ehtoollista. Odotellessaan ihmiset laulavat mukana virsien teknoversioita. Tunnelma on hyvin erilainen kuin perinteisessä jumalanpalveluksessa, mutta kaikki näyttävät viihtyvän. 

Jouni Leino, Heidi Örtengren ja Birger Nyman ovat tulleet messuun Helsingistä. Heistä on hauskaa, ettei messua järjestetä aina perinteisellä tyylillä. Örtengren on aiemmin käynyt reggae-messussa. Nyman kertoo pitävänsä dance-musiikista ja kuuntelevansa sitä myös kotona. Hän ei kuitenkaan käy klubikeikoilla.

- En halua mennä baariin. Siellä on entinen elämäni. Siksi on hyvä, että voin tulla tänne kuuntelemaan tätä musiikkia.

Uskontunnustuksen jälkeen alkaa vihdoin ylistysosuus, jolloin dj:t panevat parastaan ja tanssiminen on suotavaa. Ihmiset kerääntyvät kirkon käytävälle ja eteen. Alttari on pian tiheänä tanssivista nuorista. Myös pari pappia ja keski-ikäinen pariskunta, ehkä jonkun nuoren vanhemmat, joraavat mukana. Muutaman pojan joukko esittelee breakdance-taitojaan. Moni nousee kirkon penkeille tanssimaan. 

Dj-duo Audilen musiikki kuulostaa hyvältä. Kirkko on akustiikaltaan haastava paikka, mutta soundit on saatu yhtä kirkkaiksi kuin klubiympäristössä. Valoshow ja taustavisuaalit ovat upeat ja henkilökunnan määrästä päätellen toteutettu huolella. Strobovalo sykkii ja kädet nousevat ilmaan. Puitteet ovat hyvin samanlaiset kuin missä tahansa elektronisen musiikin keikalla. Ja ihmisillä on selvästi hauskaa. 

- Kiitetään Jumalaa, että me ollaan saatu järjestää tää messu ja ylistää häntä tän musiikin voimalla! huutaa dj mikrofoniin. Yleisö hurraa. On selvää, että vaikka musiikki ja tanssiminen miellyttävät näitä ihmisiä, tärkeintä heille on kristillinen sanoma.

Kimmo Korpela muistuttaakin, että elektronisessa musiikissa voi olla myös raamatullinen lähtökohta.

- Vanhassa testamentissa Jumalaa ylistettiin tanssien ja rumpua lyöden. Kyllä konemusiikki on siinä mielessä lähempänä Raamattua kuin urkumusiikki.

Teksti: Anni Kemppainen, journalismiopiskelija
Kuvat: Janne Riikonen, journalismiopiskelija

Katso video